Tänään on ollut hektinen päivä! Ensin oli Rompepäivät Loimaalla. Siellä vierähti kaksi tuntia helpostikin, eikä kaikkea tullut ihan siltikään nähtyä. Rahaa kului vain 11 euroa, mutta paljon jäi pientä tavaraa käsiin;

Kun rompetori oli suunnilleen koluttu läpi, käytiin mieheni ja poikani kanssa paikallisessa kahviossa tankkaamassa mahat täyteen ja matka jatkui sen jälkeen Turkuun! Siellä oli Nukkekoti näyttely. Se oli aivan mahtava kokemus!!! Mieleeni jäi erityisesti pieni kahvio jossa oli kaikkia herkkujaJa olihan siitä pakko ottaa kuva, niin kuin tuli otettua kyllä niistä muistakin ihanuukista. Näyttely inspiroi valtavasti ja ajattelinkin tehdä nykyisen projektini alakertaan pienen ompelimon jossa tarjoillaan myös herkkuja. Intouduin tekemään tätä ennen kylpyhuonetta jonka sijainti siirtyi ullakolle X-)! Tein jo ompelimoon ompelutarvikkeita pieneen posliiniarkkuun. "Posliiniarkun" alias posliinirasian ostin juurikin Rompetorilta ja minulla jo siellä välähti mitä sinne aion laittaa, juurikin niitä ompelutarvikkeita vaikkei minulla ollut vielä visiota minikokoisesta ompelimo/herkkushopista:-)...Tässä myös kuva ompelutarvikkeista. (Lankarullat, neulatyyny ja pienet lilat ja siniset pompulat  eli napit on tehty massasta .kerät on tehty oikesta langasta jota on liimattu helmien päälle. Pienten tikkujen ympärille olen kietonut ristipistotöihin tarkoitettua lankaa. Kudinpuikot ovat ohutta tikkua ja helmet päissä, ja kudintyö on pitsiä...)